Nykyisessä elämänvaiheessani pidän jo jalkaani kevyesti jarrulla.
Kevyesti.
Nykyisessä elämänvaiheessani pidän jo jalkaani kevyesti jarrulla.
Kevyesti.
OLIPA KERRAN SUOMI
Tasavertaisuuden ja yhtäläisten mahdollisuuksien luvattu maa. Meille luvattiin tasa-arvo itse kunkin iästä, sukupuolesta, sukupuolisesta suuntautumisesta, uskonnosta, uskonnottomuudesta, ihonväristä, hiusten kiharuudesta, äidinkielestä, lompakon paksuudesta tai muusta erilaisuutta - siis erilaisuutta, ei eriarvoisuutta!!! - synnyttävästä seikasta riippumatta.
Hyvästi se Suomi. Olet tullut tiesi päähän. Sinut on ensin pahoinpidelty ja nyt suunnitellaan hautajaisiasi.
Et voi levätä rauhassa!
Tämän muistokirjoituksen yllyke on se viimeinen pisara, että toisen asteen koulutuksen maksuttomuus päättyy siihen, kun oppija täyttää 18 v (sen kalenterivuoden lopussa). Ja että ylioppilaskirjoitukset tulevat maksullisiksi?? Voiko olla näin??
Ruuhkaa, stressiä ja pettymyksiä arvosanojen suhteen varmaan syntyy syksyisin, kun mahdollisimman moni yrittää suorittaa tutkinnon kesken valmistautumisensa. Miten se sitten vaikuttaa nuorten tulevaisuuteen, jaksamiseen ja mielenterveyteen?
Raha ei aina ratkaise!
Eivätkä ihmiset sittenkään ole talouden ja elinkeinoelämän koneita tai rattaita. Eivätkä hyödykkeitä! Eikä heidän tärkein tehtävänsä ole kuluttaa!
ELÄMÄN TIVOLISSA
kesäpäivä helottaa kauniina ja lämpimänä
käsi turvallisesti isän kädessä astun sisään portista
joka vie uuteen
maailmaan, jossa en ole ennen ollut
niin paljon värejä, etteivät kotipellon kukatkaan
niiden loistoa voittaisi
nenään tunkeutuu uusia tuoksuja
jotka herättävät nälän
makean tuoksu saa leukaperät kutiamaan ja
yhtäkkiä suu on täynnä vettä
”haluatko hattaran, tuon vaaleanpunaisen pilven”, kysyy isä
”se on sokeripilvi”
”haluan”, kirkkaat silmäni vastaavat
pieni juna puksuttaa korkealla ilmassa kulkevalla radalla
se on ihmeellistä
”mennäänkö?”
sieltä nähdään kaikki
karuselleja, keinuja, kieputtimia
iso piha täynnä erilaisia koneita ja koreja
pyörivät, lentävät, säkenöivät
ihmisiä enemmän kuin
olen koskaan samaan aikaan nähnyt
se pelottaa
puristan tiukasti isän hihaa
karusellin iloinen sointi kutsuu ratsastamaan
norsulla tai hevosella
kirahvilla tai aasilla – isän vierellä kuitenkin
vuosien päästä
samasta portista
nyt käsi naapurin pojan kädessä
vaaran tuntu houkuttaa
kieputin pyörittää ja pyörryttää
karusellin istuimessa tuntuu kuin lentäisi ilmassa
irti kaikesta
autoradalla törmäilemme nauraen
naurutalon peilit vääntävät olemuksen
pitkäksi, lyhyeksi, vinoksi
se naurattaa niin, että vatsaan koskee
ja posket punoittavat ja puutuvat
vedenneitojen kiljahdukset kertovat
polskahduksesta
ihailijan tarkka heitto on osunut
vekkula
yksi askel ylöspäin kaksi takaisin
ei auta, eteenpäin, eteenpäin
maailmanpyörän aitiossa istumme lähekkäin
ympyrän yläkehällä kauan
näkymä yli kaupungin kattojen, kauas merelle
herättää kaukokaipuun
ennustajan kammiossa kuulemme
suuri onni odottaa
nuorena parina rakkaan kanssa
käsi etsiytyy käteen
huumaavaa menoa
karusellit, kahvikupit, ylös, alas, ympäri ja taas yhteen
tunnel of love
onnen putkessa
vain rakas olemassa
kaikki muu häviää
esiintymislavalla
”You are My Destiny”
tanssia penkkien välissä
nuoruuden intoa ja iloa
rakkaan käsi kovettuu
sanat särkevät sydämen
ilkeiden otusten kummitusjuna
noidat, luurangot, vampyyrit
ahdistelevat, satuttavat
haluan pois
taas tutun portin kautta
kädessä lapsenlapsen lämmin käsi
samat karusellit
samat maailmanpyörät
samat hattarat
uudet vesiputoukset
uudet tulireet, rinkelit, raketit
uudet innostuneet naurut ja kiljahdukset
onni istua rauhassa katsomassa
nuoruutta ja riemua
haasteiden haaste
ajo vuoristoradalla
en enää pelkää
en jyrkkää alamäkeä
en natisevan rakennelman romahtamista
turvana lapsenlapsi
tulevaisuuden toivo ja lupaus
maailmanpyörä pyörii
junat kulkevat
kaikki on hyvin
portilla katsahdan ylös
Tämän tarinan yrittäjä haki ja sai apua.
Kenenkään ei tarvitse selvitä vaikeuksistaan yksin!
TARINA KIRJASTANI "YLI SUDENKUOPPIEN":
TUNNELIN PÄÄSSÄ EI NÄY VALOA – VAI NÄKYYKÖ?
”Mitä tässä enää voin tehdä? Helevetin helevetti. Kososen sahalle pitäis hakea tukkikuorma Puhoksesta. Se ois hyvä keikka. Mutta milläs haet, kun nafta ei riitä edes yhteen suuntaan. Jos pääsisin, voisin pyytää förskottia sen verran, että pystyisin heittämään keikan. Sillä saisin jo pahimmat nahkatakkijätkät pois niskasta pikavippejä perimästä. Pää on yhtä tyhjä kuin pankkitili. Kavereitten luottorajat on käytetty tappiin. Ja niinku mulla aina, kaikki kasaantuu. En voi pyytää apua Millaltakaan, kun se sai just eilen itse irtisanomisilmoituksen. Meidän perheen ansiot loppuu alta aikayksikön. Joudutaan sossun luukulle. Lapset sanoo jo nyt, että niitä kiusataan, kun ei ole kunnollisia luistimia.
Jos olisin sattunut syntymään rikkaaseen perheeseen, voisin pyytää lainaa vanhemmilta, mutta mutsi ja faijakin kitkuttelee pienillä eläkkeillä. En mä niitä voi hermostuttaa.
Mä olen aina ollut sitä mieltä, että mies on perheen pää ja se joka tuo leivän pöytään – ja vähän makkaraakin. Olenko mä enää edes mies? Miten mä kehtaan kattoo itteeni peilistä.
Mä oon yrittänyt suojella Millaa ja lapsia huolilta ja murheilta. Karhukirjeet ja perintäfirmojen postit oon yrittäny napata ennen kuin muut huomaa. Istuimen alla ne on, jos joku joskus kyselee perään. Siellä on mun arkisto. Verottajan ja ulosottomiehen kirjeet tunnistaa jo päältä. Ei niissä koskaan mitään hyviä uutisia ole. Piiloon joutavat.
Jos nyt joudun kieltäytymään keikasta naftan puuttumisen takia, ei se olis eka kerta. Hitot, että se Shellin korttikin on suljettu.
Mitä mä teen, jos ulosottomies tosiaan toteuttaa uhkauksensa ja ulosmittaa ja myy tän auton, mun ainoon työkalun.
Mulla on niin monta, joiden elämästä mä oon vastuussa. Milla, Tessi, Juho. Niin ja siskot menettää hermot, jos mulle jotain sattuu, mutsista ja faijasta puhumattakaan.
Mä oon aina halunnut hyvää ja aina auttanut muita. Itelleni avun pyytäminen on vaikeaa.
Toivottavasti kukaan ei näe mua just nyt tässä ja nyt. Kun iso mies itkee.
Tässäkö on ny loppu? Sukellan pitkään mustaan tunneliin, josta ulospääsyyn on vain yksi tie: kallioleikkaus. Se on saatava näyttämää onnettomuudelta, muuten Milla ja muksut jää tyhjän päälle. Miten tässä näin kävi? Töitä oon puskennu ku hullu. 14 tuntia ei o tuntunnu missään. En oo mies enkä mikään, ku en pysty perheestä huolehtimaan.”
”Mikä hätänä”, kysyy vaimo ohjaamon oven avattuaan.
”Ei tässä mitään… Silmiä vaan kirvelee tää siitepöly ja muu”.
”Kari, tule alas. Mennään sisään ja jutellaan. Olenhan minä jo pitkään nähnyt, että asiat ei ole oikeilla raiteillaan. Ja on niitä ulosoton ja verottajan kirjeitä tullut avattua – ilman sun lupaa. Jos et halua puhua mulle, niin mennään vaikka yhdessä velkaneuvojalle.”
TULIVAT, NÄKIVÄT, VOITTIVAT!
Tämä blogisivusto jatkaa ylläpitäjänsä edellisen yrityksen Astute Consulting Ky:n. linjoilla.
Voitte tutustua aikaisempaan toimintaani klikkaamalla yläpuolella kohtaa "historiaa".
Tmi Astaterhikin aktivinen toiminta alkaa 2.1.2024.
Nykyisessä elämänvaiheessani pidän jo jalkaani kevyesti jarrulla. Kevyesti. Jos joku toivoo saavansa keskustella kanssani yrittämiseen l...