Valoa tunnelin päässä

Tämän tarinan yrittäjä haki ja sai apua.  

Kenenkään ei tarvitse selvitä vaikeuksistaan yksin!  

TARINA KIRJASTANI "YLI SUDENKUOPPIEN":

TUNNELIN PÄÄSSÄ EI NÄY VALOA – VAI NÄKYYKÖ?

 

”Mitä tässä enää voin tehdä? Helevetin helevetti. Kososen sahalle pitäis hakea tukkikuorma Puhoksesta. Se ois hyvä keikka. Mutta milläs haet, kun nafta ei riitä edes yhteen suuntaan. Jos pääsisin, voisin pyytää förskottia sen verran, että pystyisin heittämään keikan. Sillä saisin jo pahimmat nahkatakkijätkät pois niskasta pikavippejä perimästä. Pää on yhtä tyhjä kuin pankkitili. Kavereitten luottorajat on käytetty tappiin. Ja niinku mulla aina, kaikki kasaantuu. En voi pyytää apua Millaltakaan, kun se sai just eilen itse irtisanomisilmoituksen. Meidän perheen ansiot loppuu alta aikayksikön. Joudutaan sossun luukulle.  Lapset sanoo jo nyt, että niitä kiusataan, kun ei ole kunnollisia luistimia.

 

Jos olisin sattunut syntymään rikkaaseen perheeseen, voisin pyytää lainaa vanhemmilta, mutta mutsi ja faijakin kitkuttelee pienillä eläkkeillä. En mä niitä voi hermostuttaa.

 

Mä olen aina ollut sitä mieltä, että mies on perheen pää ja se joka tuo leivän pöytään – ja vähän makkaraakin. Olenko mä enää edes mies?  Miten mä kehtaan kattoo itteeni peilistä.

 

Mä oon yrittänyt suojella Millaa ja lapsia huolilta ja murheilta.  Karhukirjeet ja perintäfirmojen postit oon yrittäny napata ennen kuin muut huomaa. Istuimen alla ne on, jos joku joskus kyselee perään. Siellä on mun arkisto.  Verottajan ja ulosottomiehen kirjeet tunnistaa jo päältä. Ei niissä koskaan mitään hyviä uutisia ole. Piiloon joutavat.

 

Jos nyt joudun kieltäytymään keikasta naftan puuttumisen takia, ei se olis eka kerta. Hitot, että se Shellin korttikin on suljettu.

 

Mitä mä teen, jos ulosottomies tosiaan toteuttaa uhkauksensa ja ulosmittaa ja myy tän auton, mun ainoon työkalun.

 

Mulla on niin monta, joiden elämästä mä oon vastuussa. Milla, Tessi, Juho. Niin ja siskot menettää hermot, jos mulle jotain sattuu, mutsista ja faijasta puhumattakaan.

Mä  oon aina halunnut hyvää ja aina auttanut muita.  Itelleni avun pyytäminen on vaikeaa. 

 

Toivottavasti kukaan ei näe mua just nyt tässä ja nyt. Kun iso mies itkee.

 

Tässäkö on ny loppu?   Sukellan pitkään mustaan tunneliin, josta ulospääsyyn on vain yksi tie: kallioleikkaus. Se on saatava näyttämää onnettomuudelta, muuten Milla ja muksut jää tyhjän päälle. Miten tässä näin kävi? Töitä oon puskennu ku hullu. 14 tuntia ei o tuntunnu missään. En oo mies enkä mikään, ku en pysty perheestä huolehtimaan.”

 

”Mikä hätänä”, kysyy vaimo ohjaamon oven avattuaan.

”Ei tässä mitään… Silmiä vaan kirvelee tää siitepöly ja muu”.

 

”Kari, tule alas. Mennään sisään ja jutellaan.  Olenhan minä jo pitkään nähnyt, että asiat ei ole oikeilla raiteillaan. Ja on niitä ulosoton ja verottajan kirjeitä tullut avattua – ilman sun lupaa.  Jos et halua puhua mulle, niin mennään vaikka yhdessä velkaneuvojalle.”

TULIVAT, NÄKIVÄT, VOITTIVAT!